Uutislistaukseen

Sukuselvitykset perunkirjoitusta varten ja sukututkimukset

Sukuselvitysmuotoinen virkatodistus 

Monissa tapauksissa on mahdollista tilata valtakunnallinen sukuselvitys. Vainajan koko muuttohistoria näkyy yhdellä todistuksella. Ruoveden seurakunta kuuluu Tampereen aluekeskusrekisteriin, jossa laaditaan tälläinen valtakunnallinen sukuselvitys Suomen kaikkien ev.lut.seurakuntien osalta silloin, kun vainaja on ollut kuollessaan Ruoveden seurakunnan tai muun Tampereen aluekeskusrekisteriin kuuluvan seurakunnan jäsen. Samoin näin toimitaan niissä tapauksissa, jossa vainaja on ennen siirtymistään muuhun rekisteriin viimeksi kuulunut jäsenenä seurakuntaan, joka on mukana Tampereen aluekeskusrekisterissä.

Sukuselvitystä tarvitaan yleisimmin perunkirjoitukseen ja muuhun kuolinpesän asioiden hoitoon (esim. asunto- ja kiinteistökaupat, vuokrasopimuksen päättäminen, lainhuuto, perinnöstä luopuminen).

  • Sukuselvitys sisältää käyttötarkoituksen edellyttämät tiedot henkilön elämän ajalta 15-vuotiaasta alkaen.

  • Sukuselvitykseen merkitään myös mahdolliset aviopuolisot ja lapset. Jos henkilöllä ei ole lapsia eikä aviopuolisoa, todistukseen merkitään vanhemmat ja sisarukset.

  • Sukuselvitys laaditaan kattavasti, joten siinä on kaikki tarvittava tieto esim. perunkirjoitusta varten kirkkoon kuuluvista kuolinpesän osakkaista.

  • Sukuselvitys on eri asia kuin sukututkimus.

Sukuselvitys ja muu virkatodistus suositellaan tilaamaan Virkatodistus - Tampereen aluekeskusrekisteri (akrtampere.fi) tai valtakunnallisen tilauspalvelun kautta osoitteessa Virkatodistus (tilaavirkatodistus.fi)

Yksityishenkilöille sekä yrityksille/yhteisöille

Yksityishenkilö tarvitsee tunnistautumiseen verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Palvelua käyttävän yksityiskäyttäjän tulee olla täysi-ikäinen henkilö, jolla on kotikunta Suomessa. Yritys/yhteisökäyttäjät tarvitsevat organisaatioltaan valtuutuksen, joka tehdään suomi.fi -palvelussa.

 

Sukututkimustilaukset

Sukututkimus on sukulaisuussuhteiden selvittämistä ja henkilöhistoriallista tutkimusta. Sukututkimuksen tärkeimpiä tietolähteitä ovat seurakuntien kirkonkirjat. Valtaosa seurakunnista on antanut yli sata vuotta vanhat kirkonkirjansa Kansallisarkiston säilytettäväksi. Suku tutkimus on eri asia kuin sukuselvitys, joka tarvitaan erim. perunkirjoitukseen. Lisätietoja sukututkimuksesta löydät 

Sukututkimus - Tampereen aluekeskusrekisteri (akrtampere.fi)

Tiedot sukututkimukseen tulee tilata kirjallisesti joko

 Sukututkimustilaus - Tampereen aluekeskusrekisteri (akrtampere.fi) tai

vapaamuotoisella kirjeellä os. Tampereen aluekeskusrekisteri, PL 226, 33101 Tampere

Tietoja luovutetaan ainoastaan kirjallisesti. Sukututkimus on maksullista, Virkatodistushinnasto - evl.fi

 

 

 

 


 

2021-03-04 09:40:00.0